sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Huonon onnen JyJu

Eli siis JyJu nro 13 on päässyt alkuun. Työkäverini tilasi koiralleen villapaidan ja eihän me tietenkään osattu laskea langan kulutusta (oli siis ensimmäinen iso tilaustyöni koskaan), joten punaista lankaa jäi vielä urakalla. Joten työkaverini toivoi pitkiä polvisukkia ja saamansa pitää, niissä on jopa palmikoita.


Alku tuotti kaikkein eniten tuskaa, kun luin että tätä palmikkokääntövartta pitää neuloa 20cm!! Apua! No kyllähän se onnistui, kun ei tarvinnut miettiä laitetaanko apupuikko työn etu- vai takapuolelle.


Nämä ovat ensimmäiset kääntövarsisukat jotka olen koskaan tehnyt. Tässä siis kääntövarsi nurin päin ja sukan palmikko aluillaan. Saa kyllä seurata ohjetta tarkasti, että tulee tuo palmikkokuvio oikein. On kyllä todella nopea tehdä, vaikka onkin paljon nurjaa.


Ja kääntövarsi oikein päin, eli työn päällä. Sovitin omaan jalkaan ja oli todella herkullisen näköiset. Jos joskus saisi omaan palmikkopolvisukkaan tehtyä parin niin voisi vetää ne jalkaan kun näitä tikuttelee menemään.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Ison koiran villapaita

Työkaverini hokasi, että hänhän voi tilata minulta mittojen mukaan koiralleen villapaidan. Väreinä musta ja tummanpunainen. Näin alettiin suunnittelemaan: haluttiin pitkä kaulus, heijastin lankaa, pääkallo koiran selän kohdille.. Langat tilattiin Kärkkäiseltä samantien ja kyllä siinä vajaa viikko meni ennen kuin alkoi oma inspiraatio iskeä. Plus, että piti koiran mitat saada.

Ohje: Ajattelin ensin käyttää Dropsin ohjetta, mutta huomasinkin tekeväni ihan omasta päästä tätä. Joten näillä mentiin. Pääkallokuva on Ravelrystä, ylläri.
Lanka: Drops Karisma, väri 48 & Schachenmayr Lumio Fine, väri 00199
Koko: Isolle koiralle, selkämitta 75cm
Puikot: Pyöröpuikot 7 & 4,5 sekä sukkapuikot 7



Aluksi tarvittiin siis mittoja. Kaulan ympärysmitta, rintakehän ympärysmitta, selän pituus, etutassujen levein kohta ja etujalkojen välinen mitta.

Tytin kaulanymäpyrys on noin 43cm, rintakehän taas 81cm ja selän pituus 73cm, näillä päästiin jo todella pitkälle,


Tässä ollaan päästy jo alkuun. Aluksi tarvitsin todella paljon kynää, paperia ja laskinta. Tarkoitus oli siis saada Tytin mittojen mukaan tehty villapaita ja 43cm piti muuttaa silmukoiksi. Vähän aikaa siinä meni pähkäillessä, että miten sen onnistun saamaan. Lopulta se kuitenkin selvisi. Kaivettiin ensimmäisen langan vyöte esiin ja siitä katsottiin kuinka monta silmukkaa on 10cm:n matkalla. Sitten jaettiin ympärysmitta 10cm ja saatiin kerroin luku, eli 4,3.


Seuraavaksi vaihdettiin käyttöön ohuempi lanka ja silläkin piti saada sama 43cm muutettua silmukoiksi. Siispä piti lisäillä runsaasti silmukoita kaulusta varten. Langan kulutuksesta emme olleet varmoja, joten päätimme, että kaulusta ei tehdä kokonaan heijastin langasta, vaan väliin laitetaan Dropsin Karismaa.

 Koiran lapojen kohdalle/taakse haluttiin pääkallon kuva ja omasta mielestäni helpoin vaihtoehto on, että kuviota toistetaan koko kerroksen verran. Näin ollen selkäosaan tulee pääkallo"ketju", siis 4,5 pääkalloa.

Aluksi aloiten tekemään kuviota ylösalaisin, kun villapaidoissa olen tottunut, että kuvio aloitetaan alhaalta ylös, mutta tämä työhän aloitettiin ylhäältä alaspäin, siinä tapahtui hieman purkuhommia. Muutenkin kuvion aikana meinasi tulla paljon virheitä. että sai olla kokoajan purkamassa ja tarkistamassa.

Tässä alkaa jo pääkallomuotoutumaan. Tässäkin piti miettiä, että kuinka monta punaista silmukkaa laitetaan kuvioiden väliin yms. Lopulta kuitenkin alkoi luonnistua ja oli todella helppo toteuttaa, kunhan vain jaksoi keskittyä.


Edistystä havaittavissa..


Kuvio vihdoin valmis. Kuvion jälkeen muistin yhdistää kaikki silmukat taas pyöröpuikoille yhtenäiseksi neuleeksi. Joten jalkojen aukot näytti todella isoilta, mutta kun niihin teki heijastinlangalla resorit, niin muuttui ihan normaalikokoisiksi. Helppo laittaa koiran tassut aukoista, kun on vähän isommat. Kuvion jälkeen piti myöskin kaventaa, että ei jää pussina ruikkumaan.

Kavennusten jälkeen mittasin työn noin 52cm mittaiseksi, jolloin päättelin puolet silmukoista, alanpuolen. Jatkoin yläpuolen silmukoilla (yhteensä 66 silmukkaa), kunnes olin saanut tehtyä 65cm. Sitten noukin alapuolen päätellyt silmukat takaisin puikoille ja väliosasta kanssa ja vaihdoin langan heijastin lankaan. Tein vielä 10cm leveän resorin.

Tässäkin joutui laskemaan kuinka paljon senttejä muodostuu Karisman 132 silmukasta. Sitten eikun vain muodostamaan laskutoimituksia ja tekemään silmukoita heijastinlangalla.


Oma koirani Nipa pääsi mallinukeksi, kun sillä on sellainen tynnyrinmallinen maha, niin sopii hyvin tähän. Kuvion kohdalta paita on hieman löysä Nipalle, mutta muuten oli aika kivan kokoinen.


Työtä ei ole vielä päätelty, jos sitä tarvitsee Tytille vielä jotenkin muokata, mutta omaan silmään näyttää aika kivalta. Rakastuin täysin Dropsin Karismaan, ihana lanka. Kivan paksuinen ja todella mukavan tuntuinen käsissä ja on todella helppo neuloa.

lauantai 3. tammikuuta 2015

JyJu 20 valmis!

Haa! Ensimmäinen valmis JyJu-työ. Työkaveri tilasi itselleen työsukat, värinä piti olla musta ja varren kuvion ja värit sain päättää itse. Saa nähdä tykkääkö, kun ei ole vaaleanpunaisen/pinkin eikä blingin ystävä. Helppo malli tuo kukonaskelkuvio, aluksi en meinannut ymmärtää ohjeita, saattoi kyllä johtua kuumeesta, mutta sitten alkoi toimimaan. Oli vain tylsää neuloa mustaa niin pitkään.


Päätin näistä sukista alkaen käyttää kaikkien sukkien kohdalla aina puoli numeroa suurempia puikkoja, koska minulla on niin tiukka käsiala, että sukat eivät pesun jälkeen mene kunnolla jalkaan. Tosin se kohta on yleensä nilkka mikä jumittaa, joten kiilakavennusten väliin on pakko lisätä kerroksia. Sukat vain näyttävät todella isoilta, mutta jalassa ovat hyvän kokoiset, eli pikkuisen löysät.


Rullasin jopa vaateharjalla sukista koirien karvat pois. Onneksi sukkien saaja on tottunut koirien karvoihin.

JyJu-töiden tiedot ja valmiit kuvat löydä jatkossa TÄÄLTÄ.