torstai 23. elokuuta 2018

"Viikinki" neule

Blogi on taas ollut hiljainen, mutta eipä tässä ole kauheasti ollut mitään mistä olisi voinut kirjoittaa. Tottakai lankavaraston olisi voinut taas räjäyttää ja kuvata, mutta se on oikeesti todella raskasta ja aikaa vievää touhua, joten päätin jättää sen välistä. Motivaatiokin on aina välillä ollut hukassa, mutta nyt on syksy, niin eiköhän sitä taas kylminä iltoina innostu tekemään.

Sain siis sen viikinki neuleen nyt valmiiksi. Vaikka ei se kyllä miltään viikinki neuleelta näytä, kiitos todella järkevän lankavalinnan. Aika alussa huomasin jo, että lanka jonka olin valinnut, olikin ohuempaa kuin ohjeessa. Joten otin isommat puikot kuin suositeltiin ja tein koon L, normaalisti käytän kokoa M (tai näin yritän ainakin itselleni uskotella). Uskokaa olinko onnellinen, kun paita olikin sopivan kokoinen, eikä liian pieni! Ja siis ilmainen ohje tähän neuleeseen löytyy Drops Design'n sivuilta.