lauantai 26. syyskuuta 2015

Karkki-rutut


 
Nämä ovat viimeiset ruttusukat mitä teen vähään aikaan. Nytkin innostuin yllättävän paljon ja tein 3 paria ihan samantien. Näihin on yhdistetty Novita 7 veljestä värinä tummanliila ja Novitan Tivoli lankaa.

Tämän langan kävin ostamassa Novitan tehtaan myymälästä Korialta. Mummini ja ukkini asuvat Korialla ja mummi halusi lähteä ostamaan lankaa. Tämä oli niin ihana lanka, vaikka en olisi tarvinnut eikä sillä hetkellä ollut kauheasti rahaakaan tälläisiin tuhlauksiin. Ostin yhden kerän ja seuraavana päivänä piti hakea toinen, jos jostain syystä lanka ei riitäkkään.

Kaksi paria näistä langoista tuli ja jäi pieni keräpahanen vielä jämälangaksi.

Äitini katsoi, että tuleepas niistä räväkän väriset. Itse tykkään todella paljon. Ja siskoni, joka ei muuten käytä esimerkiksi vaatteissa kauheen värikkäitä värejä, sanoi että villasukissa on parempi mitä räikeemmät ne on.


Ruttua lähikuvassa. Ihana malli neuloa, suosittelen! Nämä siis myös yksi KyJy-2015-töistä.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Prinsessa-laukku


Tästä laukusta oli ensin tulossa isompi, mutta enpähän älynnyt tehdä noista neliöistä isompia. Nyt siitä jäi sellanen pikku-prinsessalle soveltuva bling-bling kassi. Tämä siis kuuluu myös KyJy-2015 haasteeseen.


Laukussa ei ole vuorta ja on tehty niin sanotusti jämälangasta. Todella kevyt tästä tuli, niinpä virkkasin kaveriksi vielä noita kukkasia. 2 isompaa kukkaa ja 2 pienempää. Kaikki erilaisia ;)


Kukat oli todella helppo virkata, vaikka en mikään virkkausmestari vieläkään ole. Jollain tapaa virkkaus on kuitenkin alkanut viehättämään paljon enemmän kuin neulominen. Pitää koittaa saada jonkinlainen tasapaino näiden kahden välillä. Viimeisimmän virkkaustyön jälkeen otin kyllä puikot käteen.


Hieman yksinkertaisempi kukka, mutta silti todella sievän näköinen, varsinkin kun ei ole yksivärinen lanka kyseessä. Kukkien ohjeet löytyi aivan ihanasta virkkauskirjasta: Virkkaa kukkia, neliöitä ja reunapitsejä 200 upeaa mallia. Jokaisella virkkaajalla pitäisi olla tämä kirja. Sieltä löytyy perussilmukat ja hieman erikoisemmat silmukat ja monta eri ihanaa mallia kokeiltavaksi ja yhdisteltäväksi.


Tämä taitaa muistaakseni olla pieni ruusunnuppu.


En tykkää tehdä samaa mallia kovinkaan montaa kertaa, joten sen takia päätin että voisi olla kiva tehdä kaikki kukkaset erilaisiksi. On mielestäni uniikimman näköinen. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut mitään koristeita.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Kova yritys


 Olen yrittänyt ahkeroida, jotta saisin kaikki KyJyt ajoissa valmiiksi. Olen vakaasti päättänyt, että tämän haasteen suoritan vaaditussa ajassa. Edellisen haasteen työt jatkuvat sitten tämän jälkeen. Yritän saada kaikki keskeneräiset työt tehtyä. Saahan sitä aina haaveilla.

Tämä lanka on joskus ostettu Helsingin Messukeskuksessa Käsityömessuilta. Lankaa oli tarjolla vain 3 vyyhtiä, eikä niissä ollut minkäänlaista vyötettä. Lanka on kiiltävää, noin Novitan 7 Veljestä paksuista. Lanka on myös niin liukasta ja painavaa, että oli hankala saada se pysymään kerillä.

Suunnittelin jo ostovaiheessa, että langasta tulee juhlavampi hartiahuivi. Tosin siihen meni vuosia ennen kuin pääsin toteuttamaan tätä, kun ei meinannut millään löytyä sopivaa pitsihuivin ohjetta. Suurinpaan osaan tarvittiin niin paljon lankaa.


Tämän työn ohje löytyi Drops Designin sivulta ja huivista tuli niin pitkä kuin lankaa vain riitti. Päättely oli yhtä tuskaa, kun oli niin paksua ja tönkköä lankaa, mutta omasta mielestä onnistui.


Huivi pääsee heti lokakuussa työkaverin käyttöön, kun hän sai tämän lainaa veljensä häitä varten. Jos sitten sen jälkeen itse keksisi jonkun tapahtuman missä tätä voisi pitää.

KyJy-listan löydät TÄÄLTÄ. Siellä on kuvat valmiista töistä ja linkit ohjeisiin yms.