perjantai 8. tammikuuta 2016

Joululahjoja

On jäänyt vähän päivittämättä tänne tekeleitä, mutta koitan taas olla hieman aktiivisempi. Jos nyt vaikka lupaisin päivitellä vähintään 5 kertaa kuukaudessa?? :D

Eli nyt on vuorossa muutamat joululahjat mitä tein. Niitä on siis enemmänkin, mutta niistä on tehty jo tekstit, niin en viitsi sillä saralla toistaa itseäni.

Nämä sukat tein Ukilleni joululahjaksi, vaikka mummi kutookin hänelle sukkia, mutta aattelin tehdä perussukat vähän erilaisella raidoituksella:


Lankana on Novitan 7 Veljestä, ihana suklaan ruskea ja vanhaa seiska veikkaa vaaleansinisenä, ehkä enemmän mintun värinen kuin tuossa kuvassa. Puikot olivat kokoa 4 ja ohje oli muistaakseni Modasta. Tarkempi tieto löytyy JyJu-listaltani.

Nämä lapaset tein taas ihanalle työkaverilleni:


Nämä on tehty Novitan Nalle -langasta, siitä farkun värisestä. Puikot olivat numero 3,5 ja ohje Modasta ja JyJu-listalta tarkempi ohje. Ihana malli ja tuli loistavan kokoinen kun teki ohjeen mukaan. Yleensä olen todella huono tekemään lapasia, kun en osaa hahmottaa peukalon enkä muidenkaan sormien pituutta, niin silloin lapasista tulee ihan epämuodostuneen näköisiä.