maanantai 21. elokuuta 2017

Lisää ruttua

PINKIT JOULURUTUT




Aloitettu: 29.07.2017
Lopetettu: 20.08.2017
Koko: 39-40
Puikot: 4, sukkapuikot
Lanka: Novita 7 Veljestä, pinkki & Ören Bayan, Diva vaaleanpunainen (039)
Langan kulutus: 96g

Muutokset: Tein aikalailla samalla tavalla kuin aiemmat rutut. Tosin nyt teen ennen nilkkaresoria yhden oikein neulotun kierroksen ja sen jälkeen 2 oikein - 2 nurin neulonnan. Kärkikavennukset päätin aloittaa yhden aidan verran aikaisemmin.

Nämä sukat tulee meidän ratsastuksenopettajalle joululahjaksi. Ensimmäiset rutut oli meidän eläinlääkärille. Pitäisi vielä kengittäjälle tehdä yhdet sukat. Katsotaan onko nekin rutut vai teenkö jotkut ihan muut.

Ja sitten lanka loppui kesken, kun olin saanut viimeiset kiilakavennukset tehtyä. Seiska veikan fuksia loppui ja kappas, sitä ei olekkaan enää Novitan värikartalla. Katselin verkkokauppoja läpi ja kerkesin laittamaan facebookin Lankahamsterit-ryhmään viestiä. Hoksasin katsoa Tokmannin lankavalikoimat ja netistä löytyi fuksiaa. Jes! Sain myös tilattua sitä niin, että voin noutaa kerän Järvenpään myymälästä. Hinta yhdellä kerällä oli 3,70€. Ei paha, ainakaan näin hätä tapauksessa.

Joululahja rutut

On se kai vaan pakko alkaa tekemään joululahjoja, jotta ne saisi joskus valmiiksi. Useamman kuukauden on ollut neuloosi kateissa, mutta josko se tästä. Tosin olen vain aloittanut uusia juttuja, enkä jatkanut vanhoja keskeneräisiä, pitäisi ryhdistäytyä niiden osalta.

JOULULAHJA RUTUT PART 1




Aloitettu: 26.07.2017
Lopetettu: 20.08.2017
Koko: 39-40
Puikot: 4, sukkapuikot
Lanka: Novita 7 Veljestä, punainen & metsänvihreä & luonnonvalkoinen & Sofie, valkoinen (103)
Langan kulutus: 129g

Muutokset: Viime ruttusukista on jo jonkun aikaan ja näköjään kaikki tekevät niitä vähän eri tavalla. Yleensä olen 12krs resorin jälkeen lisännyt silmukoita, jotta joka puikolla on 18 silmukkaa, nyt en. Mutta näillä nyt mennään. Yhden raidan paksuus on 6 kerrosta ja nilkassa olevan resorin pituus 6 kerrosta. Kantalapusta teen 24 kerrosta (+ 1 kerros) korkean ennen kuin aloitan kantalapun kavennukset. Kantapään jälkeiset kavennukse toteutetaan joka toinen kerros.

Viimeisen kokonaisen valkoisen raidan kohdalla aloitan kavennuksen 5. kerroksella. Kärkikavennukset toteutan joka toinen kerros. Kun jokaisella puikolla on 8 silmukkaa, niin kavennukset toteutetaan joka kierros. Kun joka puikolla on 2 silmukkaa, niin päättely.



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Villapaita vol 2

Noniin eli edellisen postauksen villapaidasta voisin tehdä niin sanotusti tällaisen "tuotekortin" johon kasaan tietoja itselleni ylös. Kuten mitkä puikot ja millä langalla on tehty, kuinka paljon lankaa kului yms.

AIVOT NARIKKAAN VILLAPAITA

Aloitettu: 01.06.2017
Lopetettu: 26.07.2017
hje: Drops Design Brume
Koko: M
Puikot: 4, 60cm pyöröpuikot
Lanka: Kirpputorilta ostettu pörröinen marjapuuron värinen lanka.
Langan kulutus: 360g

Muutokset: Tällaisen pörröisen langan kanssa pintakuviot eivät pääse kovin hyvin esille. Niin päätin tuosta ohjeesta säästää koot ja silmukkamäärät, mutta muuten tehdä helpomman kaavan kautta. Eli tein siis 2 oikein - 2 nurin tekniikalla. Siinä pystyy katsomaan telkkaria samalla kun neuloo, eikä mene kuvio sekaisin, ainakaan kovin pahasti.


Vihdoin sain valmiiksi. Jätin pääntien viimeistelemättä, koska se oli todella siistin näköinen kun puin paidan päälleni. Ja kaula-aukko muistutti sellaista vene-pääntietä, joka oli oikeastaan aika kiva, hieman kevensi tuota paksua villapaitaa. Tämä tulee varmasti tulevana talvena käyttöön.