maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tämän vuoden reissu Karnaluksiin

Pääsin tänä vuonna Juhannuksena shoppailemaan ihanaan Karnaluksiin, nyt on jo helpompi mennä sinne kun tietää vähän jo entuudestaan. Ja itse liikkeessäkin on jo helpompi liikkua kun hahmottaa missä on mitäkin. Tosin olivat hieman vaihdelleet tavaroiden paikkoja.


Tässä on siis saalis kokonaisuudessaan. Meni hieman enemmän rahaa kuin kuvittelin, kun en älynnyt tuota mustaa ristipistokangasta ottaa pienempää palaa. Nyt sitä löytyy 4 metriä! Laventelin väristä on vain 2 metriä. Nappasin yhden vetoketjun kun ajattelin, että tarvitsen sen yhden vauvan neuleeseen, mutta en enää muista tarvitaanko siihen vetoketju vai napit, hyvä minä..

Olin kyllä hieman pettynyt kuinka suppea valikoima ristipistokankaita paikan päältä löytyi. Nettisivuilla näytti olevan paljon laajempi valikoima, joten voi olla, että seuraavaksi tutustun nettisivuihin ja shoppailen sieltä kaikkea kivaa!


Ajattelin, että poikaystävälläni on todella tylsää kun lähtee mukaani, joten iskin listan käteen, että mitä DMC:n lankoja tarvitsen ja pistin hänet etsimään ne ja itse huitelin ympäri liikettä. Lankojen lisäksi sain napattua mukaan noita ihanan värisiä silmukkamerkkejä, niitähän ei koskaan ole liikaa.


Viime kerralla ostin ruusupuiset kantikkaat puikot, mutta ne meni mummille, kun hän kärsii reumasta ja ovat kuulemma paljon helpommat kutoa. Nyt piti sitten saada itselle samanlaiset kokeiluun. Ja pidemmät hiilikuitupuikot. Olen aivan rakastunut noihin, niin kevyet ja silti kestävät. Parhaat puikot ikinä! Ristipistoja ajatellen tarttui tuo vesiliukoinen tussi mukaan ja ohjeiden lukuun tuo neliön mallinen viivain, sopii myös neuleohjeiden seuraamiseen.


Aluksi oli tarkoitus, että en osta yhtään neulomiseen tarkoitettuja lankoja, mutta sitten päätin että yksi kivan värinen paketti pitää saada mukaan. Nappasin siis Alizen Superwash lankaa, on ainakin kivan väristä. Ohuempaa kuin mihin olen tottunut, mutta katsotaan mitä siitä saadaan aikaiseksi.


Heräteostos oli vyön solki jossa on Louis Vuitton kuvioita. Oli myös pakko saada pienet sakset ja ristipistoiluun neuloja, ne on aina hukassa ja tätä reissua ennen taisikin olla enää yksi tallessa!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Jouluhenkeä kesäkuussa

Taas valmistui yksi JyJu-työ, tosin erittäin jouluhenkinen ja paksu hartiahuivi. Käytössä oli langat joista halusin päästä eroon. Molemmat langat vaativat vähän paksummat puikot kuin mitä normaalisti käytän. Tässä työssä käytössä oli puikot numero 5.


Langat olivat paksumpia kuin normaali seiska veikka ja meinasi kyllä kädet kipeytyä. Hartiat meni kunnolla jumiin kun koitin tätä saada valmiiksi.


Ohje löytyy Modan lehdestä (tarkemmat tiedot JyJu-postauksesta). Ohjeeseen olisi tullut palmikko reunus, mutta selostus oli taas jotenkin todella monimutkainen. Joten päätin tehdä reunuksen joka on 2o, 2n. Tuli omasta mielestä toimiva noin. Mietin aluksi, että tekisin tuohon harmaaseen reunaan myös, mutta näytti aika hauskalta näin.

 Keskellä huivia on palmikko, jonka molemmilla puolilla on hieman pitsineuletta. Omasta mielestä kiva yksityiskohta ja toi vähän mielekkyyttä neulomiseen. Ja tuolla pitsikuviollahan saatiin lisäykset tehtyä, mikä taas takasi kolmion mallin.

Hauska tehdä, koska tarvitsi neuloa vain aina oikeaa. Yleensä en kauheasti välitä tästä neuleesta, mutta ei näytä tökeröltä tässä työssä. Normaalisti rakastan palmikoita ja pitsikuvioita enkä voi sietää nurjaa neuletta, mutta tähän se jotenkin sopii.

Taitaa tulla taas lahja jollekulle sukulaisista. Saa tosin olla joululahja, kun on niin jouluhenkinen.


Huivin saa kivasti kiinnitettyä soljella, jotta pysyy tukevasti harteilla.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Ahkerana


Olen ollut edellisen viikon ja jopa tämän päivän ahkerana. Kesäkuun UFOt on saatu valmiiksi. Ensimmäinen oli se äidille tehty toppi ja nyt sain valmiiksi (siis pääteltyä) työkaverin koiralle tehdyn villapaidan. Tänään sain pääteltyä siitä viimeisen langanpätkän.


Sitten päästään taas JyJun kimppuun. Tämä pipo siis hengasi vajaan viikon toimettomana, koska en meinannut millään tajuta, että miten viimeisen kerroksen saa tehtyä. Sitten löysin Googlen kautta Ullaneule-blogista apua, joka vähän valaisi asiaa ja tajusin miten lähden työtä jatkamaan. Muutamia virheitä on todellakin havaittavissa, mutta sopi iskän päähän loistavasti.


Itse mallina, kun pitihän sitä johonki sovitella. Tässä ilman tupsua.


Nipa joutui taas malliksi. Ei tosin suostunut pitämään pipoa kunnolla päässään, joten tuli tällainen kuva. Tupsu tehty uudella tupsulaitteella.


Näin Nipa suostui joten kuten esittelemään pipoa. Ei kuitenkaan ollut kovin mielissään asiasta. Pitää koittaa ensi kerralla lahjoa paremmin, niin josko sitten olisi iloisempi ilme.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

KyJy - Kesäyöstä Jouluyöhön 2015

Jahas, tuli sitten tähän osallistuttua Facebookissa (Löysäpipoisten KyJy 2015), vaikka en tuota edellistäkään ole saanut valmiiksi. No tuleepahan tehtyä toinen lista ja inspiraatiota sitäkin enemmän.

Tässä siis listattuna mitkä työt meinaan tehdä. Aikaisemmat työt oli valittu suurimmaksi osaksi Moda-lehdistä, nyt päätin että on Novitan lehtien vuoro.

1. Poikittain neulottu palmikkopipo (ohje Novita Kevät/2013 malli nro 40)
  • Lanka: Novita 7 veljestä, väri 834 & tuntematon valkoinen lanka
  • Puikot: 5 
  • Langan kulutus: 90 grammaa
  • Aloitettu: 21.06.2015 - Valmis: 26.06.2015
2. Palmikkokaulaliina (ohje Novita Kevät/2013 malli nro 40)
  • Lanka: Tuntematon turkoosi lanka & Toffe, väri valkoinen
  • Puikot: 6
  • Langan kulutus: 000 grammaa
  • Aloitettu 25.08.2015 - Valmis: 00.00.2015
3. Naisen virkattu lippis (ohje Novita Kevät/2013 malli nro 81)
  • Lanka: Novita Miami, väri 303
  • Koukku: 3,5
  • Langan kulutus: 50 grammaa
  • Aloitettu: 13.07.2015 - Valmis: 14.07.2015
4. Ruttusukat (ohje Facebookin Voihan Villasukka-ryhmästä)
  • Lanka: Novita 7 Veljestä, väri 7575 & Novita Tivoli, väri 806
  • Puikot: 3,5
  • Langan kulutus: 120 grammaa
  • Aloitettu: 06.08.2015 - Valmis: 16.09.2015
5. Ruttusukat (ohje Facebookin Voihan Villasukka-ryhmästä)
  • Lanka: Novita 7 Veljestä, väri 553 & Novita 7 Veljestä Viidakko, väri 846
  • Puikot: 3,5 & 4
  • Langan kulutus: 150 grammaa
  • Aloitettu: 25.07.2015 - Valmis: 29.07.2015
6. Ruttusukat (ohje Facebookin Voihan Villasukka-ryhmästä)
  • Lanka: Novita 7 Veljestä, väri 661 (taitaa kyllä olla se vanhempi ruskea väri) & Novita 7 Veljestä Raita, väri 834
  • Puikot: 3,5 & 4
  • Langan kulutus: 150 grammaa
  • Aloitettu: 30.07.2015 - Valmis: 27.08.2015
7. Naisen virkatut bikinit (ohje Novita Kesä/2012)
  • Lanka: Novita Miami, väri 269 & 211
  • Koukku: 3,5
  • Langan kulutus: 000 grammaa
  • Aloitettu: 14.07.2015 - Valmis: 00.00.2015
8. Harry Potter laukku (ohje Ravelry)
  • Lanka: Novita Nalle, väri 523 & 268
  • Puikot: 4
  • Langan kulutus: 000 grammaa
  • Aloitettu: 10.08.2015 - Valmis: 00.00.2015
9. Burberry-sukat (inspiraatio kuvasta)
  • Lanka: Red Heart Margareta, väri 01183 & Red Heart Margareta, väri 00533 & Novita Nalle, väri 099 & Novita Nalle, väri 010
  • Puikot: 3.5
  • Langan kulutus: 90 grammaa
  • Aloitettu: 06.08.2015 - Valmis: 19.11.2015
10. Tytön neulottu & virkattu liivimekko (ohje Novita Kesä/2012 malli nro 82)
  • Lanka: Madame Tricote Paris Diva, väri 039
  • Puikot & koukku: 4 & 3,5
  • Langan kulutus: 160 grammaa
  • Aloitettu: 26.06.2015 - Valmis: 19.07.2015
11. Nordstrom Crochet Hobo Bag (ohje Ravelry)
  • Lanka: Novita 7 Veljestä Tweed, väri 813
  • Koukku: 3,5
  • Langan kulutus: 90 grammaa
  • Aloitettu: 10.08.2015 - Valmis: 07.11.2015
12. Palmikkokaulaliina (ohje Novita Talvi/2012 malli nro 5)
  • Lanka: Madame Tricote Paris Angora Gold, väri 503
  • Puikot: 6
  • Langan kulutus: 50 grammaa
  • Aloitettu: 20.07.2015 - Valmis: 25.07.2015
13. Dither-sukat (ohje Ravelry)
  • Lanka: Novita 7 Veljestä, väri 553 & Madame Tricote Paris Diva, väri 039
  • Puikot: 4
  • Langan kulutus: 000 grammaa
  • Aloitettu: 11.08.2015 - Valmis: 00.00.2015
14. Granny Square Bag (ohje Ravelry)
  • Lanka: Cewec Silver Dream, väri pinkki
  • Koukku: 3,5 
  • Langan kulutus: 50 grammaa
  • Aloitettu: 13.08.2015 - Valmis: 16.08.2015
15. Kin-sukat (ohje Facebookin villasukkaryhmästä)
  • Lanka: Cewec Silver Dream, väri pinkki 
  • Puikot: 4,5
  • Langan kulutus: 000 grammaa
  • Aloitettu: 18.08.2015 - Valmis: 00.00.2015
16. Virkattu huivi (ohje Drops Design)
  • Lanka: tuntematon hopeinen liukas lanka
  • Koukku: 4
  • Langan kulutus: 300 grammaa
  • Aloitettu: 05.07.2015 - Valmis: 30.08.2015
17. Jean (ohje Drops Design)
  • Lanka: Tuntematon oranssi & sininen lanka
  • Koukku: 3 
  • Langan kulutus: 140 grammaa
  • Aloitettu: 21.08.2015 - Valmis: 18.05.2016
18. Jean (ohje Drops Design)
  • Lanka: Novita Puro Batik, väri 899
  • Koukku: vaihdetaan koukuksi nro 3
  • Langan kulutus: 150 grammaa
  • Aloitettu: 22.08.2015 - Valmis: 21.09.2015
19. Jean (ohje Drops Design)
  • Lanka: Novita Jussi, väri 917
  • Koukku: 3,5
  • Langan kulutus: 160 grammaa
  • Aloitettu: 16.08.2015 - Valmis: 26.08.2015
20. Naisen neulotut lapaset (ohje Novita Talvi/2013 malli nro 15)
  • Lanka: Cewec Silver Dream, väri 05 & Novita Pirta Anita, väri 9327
  • Puikot: 4
  • Langan kulutus: 000 grammaa
  • Aloitettu: 25.08.2015 - Valmis: 00.00.2015

perjantai 5. kesäkuuta 2015

3 vuoden projekti valmis!



 Aloitin tekemään äidilleni neulottua toppia. Siitä taitaa olla noin 3 vuotta aikaa kun aloitin. Sain topin tehtyä valmiiksi vuoden 2013 alussa, mutta päättely oli jäänyt ja olkaimet olivat liian pitkät.

Osallistuin siis Löysäpipoisten UFOjen tekoon kesäkuun osalta. Päätin ottaa härkää sarvista ja aloittaa tämän työn samantien, että äiti saisi tämän vihdoin käyttöönsä. Aluksi oli tarjoitus vain purkaa olkaimet ja tehdä uudet lyhyemmät. Päätin kuitenkin purkaa koko yläosan ja tehdä sen uudestaan. Päättelin yläosan ja vasta sen jälkeen poimin silmukat ja tein olkaimet joissa molemmissa on 12 silmukkaa.



Malli: Siksak-kuvioinen raitatoppi, tosin tämä on tehty vain yhdellä värillä.
Lanka: Drops Muskat
Puikot: nro 4
koko: S tai M, en enää muista kumpi

Ohje oli joiltakin osin välillä hieman epäselvä, mutta onneksi nykyään osaa jo vähän soveltaa, että ei haittaa vaikka välillä ei ymmärräkkään ohjeita. Käsiala on vähän epätasainen, mutta eiköhän se tasoitu siitä kun pääsee käyttöön.

Lankana oli käytössä ihana Drops Muskat, egyptiläistä puuvillaa. Langat ostettiin nimenomaan tätä kyseistä työtä varten. Ihana neuloa ja toppi on aivan fantastisen tuntuinen päällä. Pitää varmaan ostaa itselle samaa lankaa ja tehdä joku kiva toppi tai mekko kesäksi.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Lanka inventaario

Päätin tässä joku päivä sitten että on pakko tehdä lanka inventaario tai ainakin laittaa kaikki langat ylös Ravelryyn. Joten tänään oli se päivä. Kasasin kaikki langat olohuoneen matolle ja aloin Ravelryn kautta katsomaan, että mitkä on inventoitu, pitääkö varastomäärä paikkansa ja jos ei, niin sitten alettiin etsimään, että mikä projekti langasta on tehty.


Apulainen juoksi heti paikalle kun aloin purkamaan lankoja. Löytyi todella paljon yksittäisiä keriä joista taitaa tulla jämälankasukkia tai patalappuja tai jotain, jotta vain pääsen niistä eroon.


Löytyi myös suuri kasa tuntemattomia lankoja, jotka soveltuvat lähinnä huivi/pipo projekteihin. No pitää katsella mitä tässä keksii. Juuri sain kiellon, että Karnaluksista en saa ostaa uusia lankoja uusiin töihin, ennen kuin suurin osa näistä on käytetty. Ilkeää tollanen kieltäminen.

Vaikka eihän minulla edes ole kauheasti lankoja, koska tuo rahi ja arkku ovat ainoat säilytys paikat, plus sitten ne pussit joihin on kasattu keskeneräiset työt lankoineen, mutta niitä on ihan maksimissaan joku 4 kappaletta.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Arkea

Tämä kuukausi alkoi sillä, että osallistuin taas Löysäpipoisten UFO:on. Tällä kertaa valitsin kaksi työtä, koska kyse on enemmänkin päättelystä kuin muuten työn tekemisestä.

Ensimmäinen  työ on äidille tekemäni egyptiläisestä puuvillasta valmistunut neule. Tästä työstä pitää siis lyhentää olkaimet. Päätin, että puran olkaimet kokonaan ja teen ne uudelleen. Ohje ja lanka on Drops Design:lta. Ohje oli hieman sekava ja onnistuin päättely vaiheessa saamaan 100 silmukkaa vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Älkää kysykö miten.








Toinen työ on työkaverini koiralle tehty neule, josta pitää vain päätellä kaikki langanpätkät. Ja niitähän riittää kun siihen on kirjoneuletta isketty sekaan, niin siinä saa taas neulan kanssa huitoa. Edelleenkään en voi tarpeeksi painottaa kuinka paljon inhoan päättelyä.

Nämä kun on tehty tai näiden välissä (ihan miten taas innostun) on vuorossa isälleni tarkoitettu pipo ensi talveksi. Pipo kuuluu JyJu-haasteeseen, mikä siis ei tule edelleenkään onnistumaan, mutta listatut työt meinaan kuitenkin saada tehtyä. Aluksi oli hieman hankaluuksia älytä, että miten tuo kontinkuvio oikein tehdään, mutta sitten hoksasin ja onkin aika simppeli. Tosin värit on ihan kuollettavan tylsät neuloa ja sen takia on kai hieman kestänyt tuo valmistuminen.



Juju-kirjakerhosta ilmestyi tänään paketti! Olin alennusmyynnistä tilannut itselleni kauan kaivatun Vintage-neuleet kirjan ja 4 kappaletta tupsulaitteita. Kaikki tämä hieman päälle 10 euroa! Olen siis noita katsellut jo pitkään, mutta en ollut raaskinut ostaa. Nyt ei sitten tarvinnut toista kertaa miettiä että tilaanko.