tiistai 28. huhtikuuta 2015

Hevostaulu lahjaksi

Tästä työstä olen aiemminkin postannut, mutta nyt on työn viimeiset vaiheet tallennette. Osallistuin Ristipistoilijat-ryhmän järjestämiin maratooneihin ja tämän työn kanssa osallistuin jopa mukaan Huhti-Toukokuu pistelen ja viimeistelen.


Tämä työhän on tehty täysin jämälangoista, joten ne eivät täsmää ohjeen värikoodeja. Mutta omasta mielestä tuli ihan kivan näköinen.


Aluksi luulin, että tämä on helppo ja nopea välityö ennen kuin jatkan jouluisen pöytäliinan pistelyä. Valitettavasti innostus vain katosi silloin tällöin, että tässä kului aikaa enemmänkin.




Alimman hevosen värit olisi voinut suunnitella paremmin, mutta ainakin siitä tuli uniikin näköinen.


Löytyi valmiiksi maalatut kehykset ja taulu sopikin kuin nenä naamaan siihen. Pääsee hevosihmiselle synttärilahjaksi kesällä.