maanantai 27. lokakuuta 2014

Jotain valmista

Vihdoin ja viimein olen jotain keskeneräisiä töitä saanut valmiiksi. Niitä alkaa aina pikkuhiljaa valmistumaan kun on tulossa syntymäpäiviä yms.

 Kyse on nyt siis tästä ristipisto hevostaulusta, jota olen aina silloin tällöin koittanut ahkerasti pistellä kasaan. Välillä on ollut taukoja kun ei ole inspiroinut, mutta nyt sitten piti ahkeroida työ nopeasti kasaan. Olin jo pistellyt kaikki muut värit valmiiksi, paitsi mustan. Ajattelin, että kyllä minulla jossain paketissa on pakko olla mustaa, mutta kappas vaan eipä ollutkaan.

Facebookin ristipisto-ryhmä pelasti taas päivän ja sieltä sain hankittua mustan langan. Lahjan saaja tosin sai lahjansa viikon myöhässä, mutta parhaat kaverini saivat lahjansa samaan aikaan.
 Ohjeessa hevosen riimu oli tehty harmaan eri sävyillä, mutta eipä minun lankavalikoimasta harmaata löytynyt, joten taas sovellettiin. Värithän on muutenkin valikoitunut sen mukaan mitä on löytynyt jo valmiista valikoimasta. Aluksi en ollut varma pidinkö näistä väreistä ollenkaan, mutta kaikki kehuivat työtä paljon, joten kai se on vain itsekin alettava pitää siitä.
Lahjan saada oli erittäin tyytyväinen lahjaansa. Sanoin, että jos kehykset haluaa vaihtaa toisen väriseksi tai sellaisiksi jotka pysyvät itsestään pystysttä vaikka lipaston päällä, niin sehän on helppo tehdä. Ystäväni vuokra-asunnossa kun ei saa laittaa tauluja seinälle, mikä on minusta erittäin outoa.

Kehyksiin ei mennyt rahaa ollenkaan, koska äitini sisko antoi pinon kehyksiä meille, joista sitten hamstrasin suurimman osan ristipistotöitä ajatellen.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Helmirusetit

Lupasin tehdä parhaalle kaverille hänen ensimmäiset rakennekyntensä ja olen ihan haltioissani kuinka hyvin ne onnistuivat. Aikaa meni vain päälle 3 tuntia!


Rusetit on tehty vaaleanpunaisilla helmillä ja keskelle laitettu yksi kirkkaan punainen helmi. Muut koristeet on tekotimantteja. Lakka on Lumenen vaaleanpunainen Be Fabulous. Lakkaa piti laittaa noin 3-4 kerrosta ja aina kuivatettiin uunissa. Niistä tuli kyllä todella upean väriset.


Siinä lähikuvaa blingeistä, väärä lakkapurkki joutui kuvauskohteeksi, koska Lumenen purkki oli niin pieni, että siitä olisi ollut hankalaa pitää kiinni.


Peukaloita. Ystävälläni on maailman ihanimmat kynnet tehdä rakennekynnet. Kynsinauhat eivät ole kynsipedillä ja kynnet ovat muutenki tasaiset. Kärjestä meinaavat lähteä levenemään, mutta kun luonnonkynnen lyhensi ihan lyhyeksi, niin sekään ei tuottanut kauheasti ongelmia.


Rusetit oli helppo ja hauska tehdä ja nyt tuli käytettyä ensimmäisen kerran helmenpuolikkaita jotka tilasin eBaysta.


Ja vielä lisää kuvia.


Peukalon rakenne onnistui omasta mielestäni täydellisesti. Olen niin tyytyväinen. Sanoinkin, että nämä ovat parhaat kynnet jotka olen koskaan tehnyt. Ehkä tässä alkaa jo pikkuhiljaa kehittymään.


Ja paras kuva kynsistä.

Tuli aika kuvapainotteinen postaus, mutta kerrankin innostuin räpsimään kuvia kynsistä. Valaistus oli jo vähän parempi kun kaveriltani löytyi kohdevalaisin, pitäisi itsekkin käydä hakemassa moinen, niin helpottuisi tämä kynsien väkertäminen. Koristeiden päälle emme enää laittaneet geeliä, vaan paksun kerroksen läpinäkyvää kynsilakkaa.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Moderni Punahilkka

Katselin jo viime kuussa Silkuman Ytimestä -haastetta, mutta siihen en kerennyt osallistumaan, Joten tässä kuussa päätin osallistua ja aiheena olikin mukavasti Halloween.


Lanka: La Laine Du Nord (musta) & kirpputorilta ostettu oranssi lanka (akryyliä)
Koko: suurin lasten koko, mutta menee itsellekkin hyvin ;)
Puikot: 4,5
Koukku 3,5

En halunnut ostaa uusia lankoja kyseistä työtä varten, joten niillä mentiin  mitä laatikoista löytyi. Olivat hieman eripaksuisia, joten kun saumoja kiinnittelin, niin sai tuota oranssia raitaa venyttää pidemmäksi, että riitti koko matkalle.

En ihan loppuun asti ollut suunnitellut kuinka saisin tehtyä siististi nuo eriväriset reunat, mutta ahkerien solmujen selvitys tuokioiden jälkeen, työ alkoi näyttää hyvältä. Työhön tuli samantien virheitä, kun en edelleenkään osaa lukea ohjeita kunnolla alusta loppuun ennen työn aloittamista. Joten kaikki lisäykset tulivat ensimmäisen lisäyskerroksen jälkeen samantien. Eipähän tarvinnut loppuosassa lisäillä kuin ihan viimeiset silmukat.


Meidän moderni Punahilkka ei oikein viihtynyt hilkassaan ja varsinkin tuo huppuosa häiritsi suunnattomasti.

Onneksi rakas koirani on jo tottunut kaikkiin näihin hömpötyksiini ja lopulta suostui poseeramaan paikoillaan. Ohjeessa olisi kiinnitykseksi tullut nappi, mutta päätin virkata löyhästi silmukoita. Tein kaksi erillistä pätkää, jotka sitten ompelin molemmille puolille kiinni. Yllättävän pitkät pätkät sai virkata, että sai kunnollisen rusetin aikaiseksi. 




Tässä on vielä kuva työstä tuolin selkänojalla. Alareunasta tuli todella kiva, vaikka teinkin ensimmäisen mallikerran väärin, eli on nurjaa oikealla puolella. Onneksi se ei erotu joukosta muuten kuin tuollaisen pienenä kohoreunana. Oli kyllä hauska ja erilainen työ tehdä, varsinkin kun oli vielä nuo englanninkieliset ohjeet.

torstai 23. lokakuuta 2014

Kynnet edellä

Eli juttua taas kynsituotteistani ja hankinnoistani. Vaihteen vuoksi vain ;) Eiköhän se ole ihan hyvä asia, että jaksaa intoilla näistä kynsitarvikkeista, kun näitä on jo aika paljon hankittu kaikenlaisia.



Aloitetaan nyt vaikka siitä kynsihaasteesta. Eihän siitä tullut alkuunkaan yhtään mitään. Kokeilin tehdä nudeen lakkaan mustalla lakalla leimaamista, mutta se vaatii vielä paljon harjoittelua. Ensinnäkin kuinka sitä lakkaa levitetään siihen levylle ja kuinka paljon. No eikun harjoittelemaan, heti kun on tullut hankittua se alkoholin kynsilakanpoistoaine.


Lähikuvaa siitä mikä oli onnistunein leimaus. Pitää kokeilla minkälaisia tuloksia tulee noilla muilla lakoilla ja muutenkin harjoitella aktiivisemmin. Lakkahaaste epäonnistui siis heti ja enkä todellakaan jaksa vaihtaa omaa kynsilakkaa kaksi kertaa viikossa, nou nou.


18.10. oli messukeskuksessa I Love Me -messut, josta ostin vain nämä kynsijutut. Läpinäkyvä kynsilakka ja neonvärisiä eläinkuositarroja. Katselin aikani Mosaic:n tuotteita, mutta ei ollut Blush-geeliä myynnissä siellä. Jos olisi ollut, niin olisin sen halunnut ihan riemusta kiljuen.


Valitin iskälle, että eBaysta tilaamani säilytyslokerikot olivat liian pieniä tippilaatikoiksi. Joten hän kävi sitten ostamassa minulle tällaisen säilytyslaatikon. Valitettavasti lokeroita oli liian vähän, että olisin saanut luonnollisen väriset tipitkin mahtumaan.


Nyt lokerikossa on siis vain kirkkaat tipit ja osa blingeistä. Muitakin pieniä koristepurkkeja meinaan heittää tuonne samaan paikkaan. Nyt pitäisi vain löytää muovinen siirreltävä laatikosto johon mahtuu myös uuni. Niin että saisin kaikki kynsitarvikkeet samaan paikkaan. Ehdotuksia saa pistää kommentteihin ;)

perjantai 3. lokakuuta 2014

Syyskuun huivihaaste

Facebookin Käsityöblogit-ryhmässä oli syyskuussa huivihaaste, en kyllä saanut huivia ihan syyskuun aikana valmiiksi. Valmistui vasta nyt. Tässä on nyt minun tekeleeni.

Ohje: Suuri Käsityölehti 6-7/2006
Malli: nro 5 Virkattu keeppi
Lanka: Angora Gold (Karnaluksin ostoksia)
Koukku: 3,5

Ensimmäinen tällainen isompi ja parempi virkkaustyöni. Olen kyllä erittäin tyytyväinen. Aluksi meinasin, että antaisin jommalle kummalle isoäideistäni tämän joululahjaksi, mutta taitaa jäädä itselle ihan työvaatteeksi.


Lankaa kului alle 200 grammaa, toisesta kerästä jäi vähän jäljelle seuraavaa huivia varten. Lanka on 45% angora goat hairia ja 55% akryyliä. Ihan tuntuista lankaa, joka ei kutita ja on sopivan lämmintä. Tämän voi iskeä vaikka harteille kun tekee viileinä iltoina muita käsitöitä.

Napit hankin kirpputorilta. Löysin Järvenpään kirpputorilta kivan edullisen paidan jossa näitä nappeja oli, joten kotona vaan sakset käteen ja nappeja irrottamaan. Tällä tavalla meinaan jatkossakin hankkia nappejani. Minulla on vain tapana hankkia tosi isoja ja näyttäviä nappeja, joten pitäisi tulevaisuudessa etsiä näitä pienikokoisempia.


Napit oli helppo ommella kiinni tällä samalla langalla, eikä napeille tarvinnut erikseen tehdä niitä lenkkejä, kun lenkit oli työssä valmiina kerroksen vaihtumiskohdissa. Helppoa siis, näin laiskalle ihmiselle :D


Vielä yksi kuva, innostuin oikein ottamaan näitä kuvia. Lokakuun haasteen otan Pipon ytimessä -blogista, jossa aiheena on halloween. Olen siihenkin löytänyt jo ohjeen Ravelrystä, joten eikun vaan toteuttamaan.