perjantai 3. lokakuuta 2014

Syyskuun huivihaaste

Facebookin Käsityöblogit-ryhmässä oli syyskuussa huivihaaste, en kyllä saanut huivia ihan syyskuun aikana valmiiksi. Valmistui vasta nyt. Tässä on nyt minun tekeleeni.

Ohje: Suuri Käsityölehti 6-7/2006
Malli: nro 5 Virkattu keeppi
Lanka: Angora Gold (Karnaluksin ostoksia)
Koukku: 3,5

Ensimmäinen tällainen isompi ja parempi virkkaustyöni. Olen kyllä erittäin tyytyväinen. Aluksi meinasin, että antaisin jommalle kummalle isoäideistäni tämän joululahjaksi, mutta taitaa jäädä itselle ihan työvaatteeksi.


Lankaa kului alle 200 grammaa, toisesta kerästä jäi vähän jäljelle seuraavaa huivia varten. Lanka on 45% angora goat hairia ja 55% akryyliä. Ihan tuntuista lankaa, joka ei kutita ja on sopivan lämmintä. Tämän voi iskeä vaikka harteille kun tekee viileinä iltoina muita käsitöitä.

Napit hankin kirpputorilta. Löysin Järvenpään kirpputorilta kivan edullisen paidan jossa näitä nappeja oli, joten kotona vaan sakset käteen ja nappeja irrottamaan. Tällä tavalla meinaan jatkossakin hankkia nappejani. Minulla on vain tapana hankkia tosi isoja ja näyttäviä nappeja, joten pitäisi tulevaisuudessa etsiä näitä pienikokoisempia.


Napit oli helppo ommella kiinni tällä samalla langalla, eikä napeille tarvinnut erikseen tehdä niitä lenkkejä, kun lenkit oli työssä valmiina kerroksen vaihtumiskohdissa. Helppoa siis, näin laiskalle ihmiselle :D


Vielä yksi kuva, innostuin oikein ottamaan näitä kuvia. Lokakuun haasteen otan Pipon ytimessä -blogista, jossa aiheena on halloween. Olen siihenkin löytänyt jo ohjeen Ravelrystä, joten eikun vaan toteuttamaan.

2 kommenttia: